NetXport – yhdessä maailmalle

NetXport – yhdessä maailmalle (A73670) NetXport-yhdessä maailmalle hankkeen keskeinen tarkoitus on olla muodostamassa ja aktivoimassa kansainvälisille markkinoille tähtääviä tuotannollistaloudellisia arvoketjuja kansainvälistymisen eri vaiheissa. Hanketta hallinnoi Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry, osatoteuttajana mukana Ylivieskan, Raahen ja Haapaveden-Siikalatvan seutukunnat. Ota meihin yhteyttä: Ari Alakangas (projektipäällikkö) (), puh. 040-6846 400 Hillevi Ylitorvi (), puh. 040-8303 1815 Tapio Rasmus (),…

Nuorten kylä

Hankkeen toteutusaika 1.1.2017-31.8.2017 Hanke on päättynyt 31.8.2017 Nuorten kylä -hankkeessa jalkautetaan Kylillä kelpaa -hankkeen nuoriso-osion kyläpajatoimintaa Siikalatvalle ja Pyhännälle. Tavoitteena on perehdyttää nuoret itse osallistumaan oman elinympäristön kehittämistyöhön sekä projektimaiseen työskentelyyn. Hankkeen kohderyhmänä on Siikalatvan ja Pyhännän kouluikäiset ja sitä vanhemmat nuoret. Aktivoimalla nuoret mukaan kyliensä ja alueensa kehittämiseen, he pääsevät nuorena tutustumaan yhdistys –…

Rajaton-EAKR-hanke

Hanke on päättynyt 30.6.2018 Hanke kehittää olemassa olevia yrityspalvelumalleja edelleen niin, että yrityksien liiketoiminnan kasvu ja kasvun edellytysten luominen on saatu systemaattisesti ja tavoitteellisesti haltuun. Hankkeessa tuotetaan Start Up -toiminalle ja erityisesti pienten ja mikroyritysten kasvun edistämiseen yrityskiihdyttämö ja kasvualusta, otetaan käyttöön muutossignaalien tunnistaminen ja proaktiivinen yrityskehittäminen, tunnistetaan nykyistä paremmin elinkaariajattelu, kehitetään omistajanvaihdospalveluita, riski- ja…

Ratkaisumylly -hanke

Ratkaisumylly – kiihdyttämän perustaminen Oulun Eteläisen ja Raahen seutukunnan alueelle, hankekoodi A74162 Hankeaika 1.7.2018 – 30.09.2020 Hankehallinnointi Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä Osatoteuttajat: Nivala-Haapajärven seutukunta NIHAK r.y., Raahen seutukunnan kehittämiskeskus Projektipäällikkö: Pasi Anttila, puh. 041 501 2422, email: pasi.anttila(at)siikalatva.fi Hankkeen tavoitteena kehittää kasvuyrityksille suunnattu Ratkaisumylly -kiihdyttämö, jossa asiakkuudet hoidetaan seutukuntarajat ylittävänä yhteistyönä.  Tiimien kokoonpano vaihtelee asiakaskohtaisesti. Oulun…

Sales is a King

Myyntiin vauhtia Sales is a King –hankkeella Sales is a King -hankkeen taustalla on Oulun Yliopiston, Kerttu Saalasti Instituutin tekemä Tuotannollisen toiminnan kehittämisen esiselvitys. Selvityksessä yrityksien valmennustarpeista keskeisimmäksi nousi myynnin osa-alue. Alueemme yrityspalvelut suorittavat vuosittain satoja laajempia kehittämiskeskusteluja yritysten kanssa. Myyntiosaamisen kehittämisen tarve on noussut esille myös näissä. Sales is a King hankkeen päätavoitteet ovat…

Siikalatva kutsuu

Toteutusaika 1.4.2017- 31.12.2018 Hankkeeessa hyödynnetään Kylillä kelpaa -hankkeen yhteydessä tehyn, Siikalatvalta viimeisen 20 vuoden aikana muuttaneille lähetetyn kyselyn tuloksia. Hankkeessa selvitetään kyseisten henkilöiden paluumuuttohalukkuutta ja halukkaiden kanssa yhteistyössä poistetaan paluumuton esteitä etsimällä muuttajille ja heidän perheenjäsenilleen työpaikkoja, asuntoja, koulutusmahdollisuuksia jne. Tämän lisäksi paluumuuttajista etsitään jatkajia sellaisille yrityksille, joissa esimerkiksi eläköitymisen takia yrityksen toiminnan jatko on…

Suomi nousuun energiaomavaraisuudella

Suomi nousuun energiaomavaraisuudella – Biopolttoaineliiketoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen Hanke on päättynyt 30.4.2019 Hanke toteutetaan ajalla 1.7.2016 – 30.4.2019 Suomessa biokaasulla käyviä autoja on vielä harvassa. Tämän vuoksi tankkaamon perustaminen esim. nelostien varteen ei vielä takaa asiakasvirtoja. Biokaasulaitokset ovat joko todella massiivisen kokoluokan laitoksia tai maatilakohtaisia pieniä laitoksia. Suurten laitosten ongelmana ovat valtavat investointikustannukset ja raaka-ainetarpeet. Tämän…

TAKE-hanke

TAKE – Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ja ohjauksen kehittäminen Hanke toteutetaan ajalla 1.11.2016 – 30.4.2020 Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen osallisuuteen liittyvä kehittämishanke. Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus on myöntänyt tälle hankkeelle alueiden kehittämisen ja rahastorakennehankkeiden rahoittamisesta annetun lain (8/2014) nojalla tukea Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja valtion rahoitusta. Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä hallinnoi hankkeen ja on…

VIHANNESVILJELYN MAAMIESKOULU

VIHANNESVILJELYN MAAMIESKOULU, 83594 Hankeaika 1.12.2018 – 31.12.2023 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Haapaveden-Siikalatvan seutukunnan maatiloille luodaan Vihannesviljelyn maamieskoulun kautta uutta kannattavaa avomaan vihannestuotantoa. Vihannesviljelyn maamieskoulu tarjoaa avomaan vihannestuotannon peruskoulutuksen, markkinointikoulutuksen, jatkojalostuskoulutuksen sekä logistiikkaan ja varastointiin liittyvää oppia. Peruskoulutuksen jälkeen syvennetään viljelysuunnitteluun, kannattavuuslaskentaan ja vihanneskasvustojen havainnointiin. Sivutuotteena syntyy pysyviä yhteistyökuvioita viljelijöiden välille. Opiskeluun kuuluu myös opintomatkoja vihannestuotantoalueille…

VIRTEK

VIRTEK, A74796 Hankeaika 01.11.2018 – 30.06.2021 Opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan investointihanke Investointihanke, jossa hankitaan JEDU/ Piippolan oppilaitoksen ja samoissa tiloissa toimivan Siikalatvan lukion käyttöön digiluokkaan soveltuva laitteisto ohjelmistoineen. Hankkeeseen kuuluu myös laitteiston käyttöönotto ja ohjelmistojen asennus. Digiluokan rakentaminen liittyy Virtuklubi -hankkeeseen, jossa kehitetään koulutuksen laatua, parannetaan työvoiman ammattitaitoa ja valmiuksia nykyaikaisten työtehtävien hoitoon sekä tuetaan…