Yrittäjät ovat kokeneet vastuullisuusvalmennuksen hyödylliseksi.
Vastuullinen toiminta on tänä päivänä edellytys sille, että yritys voi menestyä pitkällä aikavälillä. Myös mikroyrityksissä on tärkeää pohtia, mitä vastuullisuus omassa toiminnassa tarkoittaa ja miten siitä voidaan viestiä asiakkaille.
ViVa – Vihreä vastuullisuusvalmennus mikroyrityksissä -hanke käynnistyi viime talvena. Päätoteuttajana hankkeessa on Oulun Yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti ja osatoteuttajina NIHAK, Kalajoen kaupunki ja Centria Ammattikorkeakoulu.
Ensimmäinen kolmesta valmennusryhmästä on saanut puolivuotisen valmennusjakson jo päätökseen. Kolme mukana ollutta yrittäjää kertoo, mitä valmennus on heille antanut.
Lue kokemuksista oheisen linkin kautta:
Yrittäjien kokemuksia vastuullisuusvalmennuksesta
18.8.2022
Suvi Tulonen