Nuoria yrittäjyyden polulle

Kirjoittanut: Soila Nyman, yrittäjyysasiantuntija Olen osa-aikainen yrittäjä ja toimin nyt i4.0 -hankkeessa Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän alueella yritysasiantuntijana. Yrittäjyys on aina kiehtonut minua, itsensä toteuttamisen ja tietynasteisen toiminnan vapauden kautta. Olen yrittäjänä pyrkinyt myös verkostoitumaan toisten yrittäjien kanssa ja koenkin, että siitä on ollut minun yrittäjyystaipaleella paljon iloa ja apua, se on muuttanut kilpailuasetelman ystävyydeksi…

Elinkeinoelämän kasvuun ja osaavan työvoiman saatavuuteen sekä kunnan kilpailukykyyn voimme vaikuttaa monella tavalla

Kirjoittanut: Ismo Mäkeläinen, kunnanjohtaja. Taustaa Pyhännän elinvoimaisuuden eteen on tehty vuosikymmeniä tiivistä yhteistyötä kunnan ja yrittäjien kesken. Aina ei ole ratkaisut olleet helppoja, mutta tiiviillä vuorovaikutuksella ja osallistamisella on aina toimiva malli löytynyt kaikissa tilanteissa. Kunta on ollut luomassa edellytyksiä uusien yritysten sijoittumiselle kuntaan ja olemassa olevien yritysten kehittämiseen ennakoivalla kaavoituksella, infran rakentamisella sekä joissakin…