Hanke vahvistaa alueellista kulttuuria, kulttuuritapahtumia ja niihin liittyvää osaamisen ekosysteemiä sekä alueellista näkyvyyttä Oulu2026 hankkeessa. Se on merkittävä alueellinen kulttuurin ja koulutuksen yhteishanke kahden alueen suurimman tapahtumatuotantoverkoston eli Haapavesi Folk ry:n ja Weteraanikerho Wanha Woima ry:n kanssa. Yhdistysten järjestämät Wanhan Woiman päivät Oulaisissa ja Haapavesi Folk Haapavedellä keräävät yhteensä kesäisin 30 000 kävijää seutukunnalle ollen eteläisen Pohjois-Pohjanmaan suurimmat kulttuuritapahtumat. Tapahtumissa työskentelee joka kesä 700 talkoolaista ja organisaatiot ovat suurimpia paikallisia kulttuuriyhteisöjä orgaanisine rakenteineen. Yhdistykset vaalivat yli 30-vuotisten tapahtumien perinteen lisäksi alueen työn historiaa, koneiden historiaa ja musiikkikoulutuksen, orkestereiden ja alueellisten muusikoiden verkostoja. Hankkeessa vahvistetaan molempia organisaatioita, kehitetään yhteistyötä, valmistaudutaan Oulu 2026 kulttuuripääkaupunkivuoteen ja ollaan luomassa kulttuurisesti elävää, kansainvälisesti kiinnostavaa eteläistä Pohjois-Pohjanmaata.
Hankkeessa vahvistetaan talkootyötä ja yhteisöllisyyttä, paikalliseen tekemiseen uskovaa korkeatasoista tapahtumatuotantoa ja kylämäisiä tapahtumaorganisaatioita.
Toteutusaika: 01.01.2025 – 31.12.2027
Rahoittaja: Euroopan maaseuturahasto 2023-2027
Hallinnoija: Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä
Yhteystiedot: Projektipäällikkö Anna-Mari Laulumaa 050 4322900, 0400 467567