Pohjois-Pohjanmaa, kuten koko muu Suomi, tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia yrityksen ostamisesta kiinnostuneelle. Yrittäminen on yhä monimuotoisempaa ja yrittäjäksi on olemassa yhtä monta tietä kuin yrittäjääkin. Yrityksen ostaminen tarjoaa nopean ja suhteellisen riskittömän reitin päästä kiinni omasta yrittäjäunelmasta. Myös toimivalle yrittäjälle yrityksen ostaminen on loistava tapa kasvaa.
Me Yrityspörssissä saamme olla seuraamassa, kuinka yli 1000 yritystä vuodessa hakee ostajaa verkkopalvelumme kautta. Sivustomme jopa 40.000 kuukausittaista eri kävijää tarjoavat mielenkiintoisen alustan seurata, minkälaiset yritykset kiinnostavat ostajia eri puolella Suomea. Otimme tällä kertaa tarkempaan tutkintaan Pohjois-Pohjanmaan.
Oulun seutu kiinnostaa yritysalueena
Yrityspörssi.fi-verkkopalvelussa myytävät yritykset Oulun seudulla keräsivät viimeisten 12 kk aikana viidenneksi eniten katsontakertoja pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun jälkeen. Myytäviä yrityksiä Pohjois-Pohjanmaan alueella katsottiin vuoden aikana yhteensä yli 42.000 kertaa.
Kiinnostavimmat toimialat Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaalla viisi eniten kiinnostusta eli katsontakertoja kerännyttä toimialaa olivat:
1. Kaupan alan myytävät yritykset (linkki: https://www.yritysporssi.fi/pohjois-pohjanmaa-pohjois-suomi/myytavat/yritykset/kauppa/)
2. Ravintola-alan myytävät yritykset (linkki: https://www.yritysporssi.fi/pohjois-pohjanmaa-pohjois-suomi/myytavat/yritykset/ravintola-ala/)
3. Liikenne- ja ajoneuvoalan myytävät yritykset (linkki: https://www.yritysporssi.fi/pohjois-pohjanmaa-pohjois-suomi/myytavat/yritykset/liikenne-ja-ajoneuvot/)
4. Majoitus- ja matkailualan myytävät yritykset (linkki: https://www.yritysporssi.fi/pohjois-pohjanmaa-pohjois-suomi/myytavat/yritykset/majoitusyritys-ja-matkailuala/)
5. Teollisuuden myytävät yritykset (linkki: https://www.yritysporssi.fi/pohjois-pohjanmaa-pohjois-suomi/myytavat/yritykset/teollisuus/)
Kiinnostavimmat yritykset Pohjois-Pohjanmaalla
Yksittäiset katsotuimmat kohteet olivat kaikki matkailualaan liittyviä kohteita. Katsotuin myynti-ilmoitus Pohjois-Pohjanmaalla oli viimeisen 12 kk kuukauden aikana Maasydänjärven matkailualue ja Urjanlinnan tanssipaviljonki (linkki: https://www.yritysporssi.fi/sievi-pohjois-pohjanmaa-pohjois-suomi-finland/myytavat/yritykset/majoitus-ja-matkailuala/leirintaalue/monipuolinen-matkailu-ja-viihdekeskus-pohjois-pohjanmaalla-107559).
Katsotuimpien yritysten joukkoon mahtui myös tilausravintola ja lomakylä Kuusamossa (linkki: https://www.yritysporssi.fi/kuusamo-pohjois-pohjanmaa-pohjois-suomi-finland/myytavat/yritykset/majoitus-ja-matkailuala/lomakyla/myydaan-tilausravintola-ja-mokkeja-kuusamosta-104571) sekä hotelli-ravintola Pyhäsalmi (linkki: https://www.yritysporssi.fi/pohjois-suomi-finland/myytavat/yritykset/majoitus-ja-matkailuala/hotelli/pyhajarven-keskustassa-jarvimaisemissa-hotelli-ravintola-pyhasalmi-103263 )
Avoimuus yhdistää katsotuimpia yrityksiä
Katsotuimpia myynti-ilmoituksia yhdistää toimialana matkailu ja sen lisäksi avoimuus. Myytävä yritys on ollut tunnistettavissa heti alusta lähtien. Yrityskauppa on monelle herkkä asia ja siitä halutaan usein ensi vaiheessa viestiä anonyymisti. Tällöin myynti-ilmoituksissa kuvataan yritysten toimintaa anonyymisti ja tarkemmat tiedot annetaan vasta salassapitosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Moni yritys käy kaupaksi näinkin ja ymmärrämme hyvin, että joskus myyntiaie on tarpeen pitää salassa, jotta yrityksen liiketoiminta ei häiriinny.
Katsontakertojen ja yhteydenottojen määrällä mitattuna kiinnostavimpia kohteita ovat kuitenkin olleet sellaiset, joissa yritys on ollut tunnistettavissa heti ilmoitusta lukiessa joko nimen tai vähintäänkin valokuvien pohjalta. Siksi kannustankin kaikkia myyntiä suunnittelevia yrittäjiä pohtimaan, mitä ja miten itse haluaisi ostaa. Mikä lisäisi omaa luottamusta siihen, että ostokohde on juuri itselle sopiva ja mikä kannustaisi ottamaan yhteyttä? Ostajalle yrityskauppa tarkoittaa uutta tulevaisuutta tavalla tai toisella, joten luottamus on avainasia jo kohteita selatessa!
Kirjoittaja:
Meri Varkoi-Anhava
050 434 9303
Kirjoittajasta:
Meri Varkoi-Anhava (KTM) on Yrityspörssi.fi-verkkopalvelun toimitusjohtaja ja yrittäjä. Hän seuraa työssään, kuinka tuhannet yritykset hakevat ostajaa ja ostettavaa kohdetta Yrityspörssin kautta ja minkälainen lähestymistapa tuo tuloksia. Meri itse on ryhtynyt yrittäjäksi yrityskaupan avulla.
Yrityspörssistä:
Yrityspörssi.fi on kävijämääriltään Suomen suurin kauppapaikka yrityksen myyjälle ja ostajalle. Sivustolla vierailee jopa 40.000 eri kävijää kuukaudessa etsimässä myytäviä yrityksiä, ostoilmoituksia ja avoimia yrittäjäpaikkoja. Yrityspörssin ilmoituksella voit tehokkaasti löytää ostajan yrityksellesi tai kiinnostavan ostokohteen.