Kehittyvät, näkyvät ja saavutettavat palvelut-hanke
Hankkeessa keskitytään kehittämään Haapaveden, Siikalatvan ja Pyhännän alueilla toimivien yritysten palveluita sekä uudistamaan ja monipuolistamaan alueen tarvitsemia kivijalka- ja digitaalisia palveluita.
Kehitämme alueella toimivien yritysten osaamista ja monipuolistamme niiden palvelutarjontaa, mikä lisää tehokkuutta ja mahdollistaa kassavirran kasvun. Tavoitteena on löytää uusia ratkaisuja alueelle koulutuksen, yhteistyön ja digitalisaation avulla.
Hankkeen tavoitteena on parantaa palveluiden saavutettavuutta Haapaveden, Siikalatvan ja Pyhännän alueilla. Hankkeessa työskentelemme erilaisten teemojen parissa, joiden kautta kehitetään ja monipuolistetaan paikallista palvelutoimintaa. Kohderyhminämme ovat alueen palvelualan yrittäjät sekä yritystoiminnasta kiinnostuneet ja sitä harkitsevat henkilöt. Lisäksi hankkeeseen voivat osallistua suuremmat yhdistykset ja järjestöt, jotka voisivat tarjota palveluita eri kylissä.
Hankkeessa toteutetaan alueellinen selvitys palvelutarjonnasta koko alueen osalta. Tämän avulla voidaan kohdistaa uusia palveluita niille alueille, joissa niiden tarjonta on vähäistä, mutta kysyntää on. Tällöin huomioimme liikkuvat palvelut sekä yritysten skaalautumisen.
Hankkeen kesto: 01.09.2024 – 31.10.2025
Hankkeen rahoittaja: Keskipiste- Leader ry.
Hankkeen hallinnoija: Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä
Kokonaisrahoitus: 110 046 €
Yhteystiedot:
Projektityöntekijä Marjo-Riitta Sipilä p. 050-344 7799
Projektityöntekijä Raili Heikkilä p. 050-440 7757
HANKKEEN TULEVIA TAPAHTUMIA:
- KEHITTYVÄT, NÄKYVÄT JA SAAVUTETTAVAT PALVELUT- hanke järjestää yritysten johtajille, esihenkilöille ja toiminnan kehittäjille Lean-koulutusta.
Lean on tuottamisen maksimointiin keskittymistä ja vastaavasti tuottamattoman hukan minimointia. Se on käytännönläheinen ja selkeitä työkaluja sekä menetelmiä esiin nostava ajattelutapa ja johtamisfilosofia. Ajattelutavan taustalla on laatuajattelun mukainen vaihtelun ymmärtäminen ja hallinta.
Pyhännän koulutuspäivät ke 19.2. ja pe 21.2.2025, Pyhännän kunnantalo, Manuntie 2, Pyhäntä
Siikalatvan koulutuspäivät ke 26.2. ja pe 28.2.2025, Pulkkilasali, Pulkkilantie 4, Pulkkila
Koulutuksen hinta 195,00 €, sis.3 hlöä/yritys