Hanke, joka toteutetaan vuosina 2024-2027, keskittyy erikoiskasvien, kuten juuresten, rohdoskasvien ja yrttien, viljelyn kehittämiseen. Tavoitteena on monipuolistaa viljelykasvien valikoimaa, parantaa maaseudun monimuotoisuutta ja lisätä maatilojen kannattavuutta. Hankkeen toiminta-alueena ovat Haapaveden-Siikalatvan, Raahen seutukunnan kunnat sekä Tyrnävä.
Hankkeen tavoitteena on vastata luonnon monimuotoisuushaasteeseen ja hillitä ilmastonmuutosta. Hankkeen aikana järjestetään koulutuksia, workshoppeja, opintomatkoja ja tuotetaan verkko-opintomateriaalia. Näillä toimenpiteillä tuetaan viljelijöiden osaamisen kehittämistä, vertaisoppimista, verkostoitumista sekä sosiaalisen kestävyyden ja taloudellisen resilienssin parantamista.
Erityistä huomiota kiinnitetään ruusujuuren viljelyyn, joka on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Ruusujuuren viljelyalaa pyritään laajentamaan ja tavoitteena on löytää uusia markkinoita ja yhteistyökumppaneita Euroopasta. Ruusujuuri on adaptogeeninen rohdoskasvi, joka on kysytty erityisesti sen stressinsietokykyä ja työkykyä parantavien ominaisuuksien vuoksi.
Kohderyhmänä ovat viljelijät, jotka haluavat monipuolistaa viljelykasvien valikoimaa ja kehittää osaamistaan. Hankkeen kautta pienemmät maatilat voivat löytää uusia vaihtoehtoja elinvoimaisuutensa ylläpitämiseen, ja suuremmat tilat voivat monipuolistaa tuotantoaan. Koulutustilaisuudet ja verkko-opinnot ovat kaikille avoimia, ja opintomateriaali on saatavilla MSL:n verkko-opistossa
Rahoitus:
Hankkeen kokonaisrahoitus on 453 587,64€
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus; Euroopan maaseuturahasto (90%)
Hankkeen päätoteuttaja:
Haapaveden-Siikalatvan seutukunnan kehittämiskeskus
Hankkeen osatoteuttaja:
Maaseudun Sivistysliitto
KEVÄT 2026
Viljelijäkahvit 24.–26.2.2026
Järjestämme helmikuussa Viljelijäkahvit -tilaisuuksia useammalla paikkakunnalla.
Tule kuuntelemaan asiantuntija Juuso Joonaan puheenvuoro uudistavasta viljelystä sekä kuulemaan erikoiskasvien ja oheiskasvien mahdollisuuksista ja Leader-toiminnan myöntämästä maatalouden kokeilutuesta.
Viljelijä kahvien aikataulu; (Huom kahdella paikkakunnalla yhtä aikaa. Valitse itsellesi sopiva paikkakunta ja ilmoittaudu mukaan):
- 24.2.2026 klo 17.30-19; Haapavesi (Villa Korkatti, Pulkkilantie 810) ja Siikajoki (Törmälän tila, Toppilantie 20A)
- 25.2.2026 klo 17.30-19; Raahe (Vihannin kirjasto (auditorio) Kirkkotie 16, Vihanti) ja Siikalatva/ Pyhäntä (Maalaiskartano Pihkala, Kestiläntie 1426, Siikalatva)
- 2.2026 Pyhäjoki 17.30-19; (Pirttikosken kylätalo, Pirttikoskentie 585, Pirttikoski) ja Tyrnävä (Hannuksen Piilopirtti, Piilopirtintie 5)
Tilaisuudet ovat rentoja keskusteluiltoja, joissa vaihdetaan ajatuksia, verkostoidutaan ja rakennetaan toimintaa yhdessä. Tervetuloa mukaan!
Webinaarisarja: Näkökulmia kestävämpään viljelyyn
Keväällä 2026 järjestetään kolmen webinaarin sarja, jossa käsitellään käytännön keinoja kehittää maataloutta kestävämmäksi. Webinaarit perustuvat tutkittuun tietoon ja viljelijöiden kokemuksiin, ja niissä tarkastellaan viljelymenetelmiä ympäristön, maaperän ja kannattavuuden näkökulmista.
Webinaarit järjestetään tiistaisin klo 13–15. Tilaisuudet tallennetaan ja materiaalit julkaistaan myöhemmin MSL verkko-opistossa.
Aiheet:
-
Uudistava viljely – 17.3.2026, Tuomas Mattila, Kilpiän tila
- Uudistava viljely on viljelytapa, jossa ei vain pienennetä toiminnan haitallisia vaikutuksia, vaan aktiivisesti parannetaan tilan maaperän kasvukuntoa ja myös ympäröivän ympäristön hyvinvointia viljelyn ohessa. Tämä parantaa ja turvaa ruoantuotannon jatkuvuutta ja maatalousmaan kantokykyä pitkälle tulevaisuuteen.
-
Maaperän hoito – 31.3.2026, Erkki Vihonen, maaseutuelinkeinojen lehtori, HAMK
- Maaperän hoito on uudistavan viljelyn perusta. Hyvinvoiva maaperä kuhisee pieneliötoimintaa, varastoi vettä, ylläpitää kasvukuntoa ja tukee kasvien tervettä kasvua ja näihin ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa vahvasti viljelytoimenpiteillä, niiden ajoituksella ja menetelmien valinnalla.
-
Hiiliviljely – 21.4.2026, Siri Taalas, BSAG
- Hiiliviljely keskittyy maaperän hiilivarastojen kasvattamiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen viljelytoimien avulla. Hiilen sitominen maahan parantaa samalla maan rakennetta, vedenpidätyskykyä ja viljelyvarmuutta. Webinaarissa tutustutaan hiiliviljelyn periaatteisiin, käytännön viljelyratkaisuihin sekä siihen, millaisia hyötyjä hiilen sidonnasta voi olla tilan toiminnalle ja ympäristölle.
Tervetuloa mukaan kuulemaan ja keskustelemaan kestävän viljelyn ratkaisuista!
Viljelijöiden porinat – yhteinen keskustelutilaisuus
Webinaarisarjan jälkeen järjestetään viljelijöille avoin Teams-keskustelu ti 28.4.2026 klo 13–15. Tilaisuudessa vaihdetaan ajatuksia webinaarisarjan herättämistä näkökulmista, keskustellaan lisätiedon ja tuen tarpeista sekä pohditaan kesän 2026 viljelysuunnitelmia. Lisäksi kerätään näkemyksiä siitä, millaiset oppimateriaalit palvelevat viljelijöitä parhaiten.
Tervetuloa mukaan keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia!
Opintomatka Etelä-Pohjanmaalle, lannoitevalmistajiin tutustuminen
10.–11.3.2026 järjestetään yhden yön opintomatka Etelä-Pohjanmaalle, yöpyminen Seinäjoella. Matkan aikana tutustumme pääasiassa lannoitevalmistukseen ja alan käytännön ratkaisuihin. Matkalle mahtuu 10 osallistujaa.
Opintomatka tarjoaa erinomaisen tilaisuuden:
- Verkostoitumiseen alan ammattilaisten kanssa
- Uusien toimintatapojen ja ratkaisujen oppimiseen
- Ajankohtaisten aiheiden tarkasteluun käytännössä
Alustavat vierailukohteet:
- Lilja Farms Oy
- Honkajoki
Jos olet kiinnostunut osallistumaan, ota yhteyttä Veli Hyttiseen, puh. 0400 124 994.
Kesän 2026 pellonpiennarpäivien, fermentointityöpajan II aikataulut ja loput opintomatkat pyritään sopimaan jo hyvissä ajoin ja niistä tiedotetaan erikseen.
Lisämateriaaleja ja sisältöjä
Webinaareihin liittyvät koulutusmateriaalit ovat saatavilla MSL verkko-opistossa, jossa voit palata teemoihin omaan tahtiisi.
Lisäksi aiheisiin liittyviä podcast-jaksoja julkaistaan Spotifyssa, kuunneltavaksi silloin kun sinulle parhaiten sopii.
Tutustu materiaaleihin ja syvennä osaamistasi kestävän viljelyn teemoista!
Lisätietoa:
Projektipäällikkö (erityisesti juuresten viljely)
Veli Hyttinen (työaika 40%)
+358 (0)50 4700 604
veli.hyttinen(at)hspseutukunta.fi
Projektiasiantuntija
Soila Nyman (työaika 30%)
+358 (0)50 3059 772
soila.nyman(at)hspseutukunta.fi




