Suomi nousuun energiaomavaraisuudella – Biopolttoaineliiketoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen

 

Hanke toteutetaan ajalla 1.7.2016 – 31.12.2018

Suomessa biokaasulla käyviä autoja on vielä harvassa. Tämän vuoksi tankkaamon perustaminen esim. nelostien varteen ei vielä takaa asiakasvirtoja. Biokaasulaitokset ovat joko todella massiivisen kokoluokan laitoksia tai maatilakohtaisia pieniä laitoksia. Suurten laitosten ongelmana ovat valtavat investointikustannukset ja raaka-ainetarpeet. Tämän kokoluokan laitosten perustamismahdollisuudet ovat todella rajalliset. Pienten laitosten ongelma puolestaan on pieni energiantuottopotentiaali. Valtaosa energiasta menee tilan omiin tarpeisiin. Toinen ongelma pienissä laitoksissa on se, että ne perustetaan maatiloille, jolloin tilakohtainen tankkaamo on sekä kustannustehoton että kaukana asiakasvirroista.

Tällä yritysryhmähankkeella haetaan ratkaisua ylläkuvattuun ongelmaan. Hankkeessa kehitetään tehokas ja edullinen jalostamo ja tankkaamo, jotta polttoainetuotanto ja jakelu olisi mahdollista. Lisäksi suunnitellaan konsepti tankkaamoverkoston luomiseksi. Hankkeen tuloksena on tankkaamoliiketoimintakonsepti, jossa jokaisella yritysryhmän jäsenellä on oma vastuualueensa.

Biopolttoaineen käytön yleistymisellä olisi ympäristöpäästöjen pienenemisen lisäksi monenlaisia suoria ja välillisiä hyötyjä. Maatilat saisivat toiminnalleen lisätulon, ammattiautoilijoiden ja koneurakoitsijoiden kilpailukyky paranisi, energiaomavaraisuusaste nousisi merkittävästi, laitosten toimittaminen olisi suuri työllistäjä ja konsepti itsessään on potentiaalinen vientituote, joka lisää laitostoimittajien työllistämismahdollisuuksia räjähdysmäisesti.

Tässä hankkeessa luodaan biopolttoaineliiketoiminnan kokonaiskonsepti, joka on monistettavissa valtakunnallisesti.

Yhteystiedot

Anna Aho, projektipäälliikkö

puh. 040 487 4100

anna.aho(at)siikalatva.fi